Joskus ihmisellä voi olla koti-ikävä ilman että hän osaa sanoa minne hän kaipaa. Tähtisiemenelle tämä tunne voi olla yllättävän tuttu. Hän voi katsella yötaivasta ja tuntea jotakin mitä on vaikea pukea sanoiksi. Tähtien näkeminen ei herätä vain ihailua vaan syvää kaipuuta, kuin jokin kaukainen ja tuntematon olisi samalla oudolla tavalla tuttua.

Tunteeseen ei välttämättä liity mitään selkeää muistoa. Ei paikkaa, nimeä eikä kuvaa jonka voisi varmasti tunnistaa. Jäljellä on vain tunne siitä että jossakin on jotakin minkä sielu tunnistaa vaikka mieli ei osaisi sitä selittää. Siksi tähtisiemen voi joskus kokea olevansa samanaikaisesti kotona ja kaukana kotoa. Hän kuuluu tähän maailmaan, elää täällä ja rakentaa elämäänsä täällä mutta sisällä voi silti kulkea hiljainen kaipaus johonkin jolle ei löydy osoitetta täältä maasta.

Joillekin tämä tunne herää tähtitaivaan alla. Toisille sen voi tuoda musiikki, uni, meditaatio tai hetki jolloin kaikki ympärillä hiljenee. Joskus kaipaus tulee hetkeksi niin voimakkaana että mukana kulkee surua jostakin mitä ei edes muista menettäneensä. Tähtisiemenen koti-ikävää ei kuitenkaan tarvitse nähdä kutsuna pois tästä maailmasta, juuri päinvastoin.

Kaipaus muistuttaa siitä että koti ei aina tarkoita fyysistä paikkaa. Se on tunne yhteydestä, rauhasta ja syvästä tuttuudesta, jotakin jonka tähtisiemen tunnistaa sisällään ennen kuin osaa antaa sille nimeä ja vähitellen tapahtuu jotakin vielä tärkeämpää. Katse joka ennen etsi kotia tähtien välistä alkaa kääntyä takaisin tähän hetkeen. Hän alkaa ymmärtämään ettei hänen tarvitse valita tähtien ja maan välillä. Hän voi kantaa tuota selittämätöntä yhteyttä sisällään ja silti juurtua tähän elämään kokonaan. Koti-ikävä ei siis aina kerro siitä minne pitäisi palata vaan se muistuttaa siitä mitä tulit tänne tänne kantamaan.

Moni tähtisiemeneksi itsensä kokeva kuvaa tunnetta joka on ollut mukana jo kauan ennen kuin hän on kuullut koko käsitteestä. Tunnetta siitä että on osa tätä maailmaa mutta samalla jollakin vaikeasti selitettävällä tavalla hieman sen ulkopuolella. Se ei välttämättä näy päällepäin. Ihminen voi elää tavallista elämää, käydä töissä, rakentaa ihmissuhteita, nauraa, rakastaa ja huolehtia samoista asioista kuin muutkin silti jossain syvällä voi kulkea kysymys: "Miksi tämä maailma tuntuu minusta tällaiselta?"

Tähtisiemenen erilaisuuden kokemukseen liittyy usein voimakas herkkyys, tarve ymmärtää elämää pintaa syvemmältä sekä tunne siitä etteivät ympäröivän maailman arvot aina tunnu omilta. Kilpailu, vallan tavoittelu, jatkuva suorittaminen tai ihmisten asettaminen toisiaan vastaan voivat tuntua vierailta. Sen sijaan yhteys luontoon, eläimiin, tähtitaivaaseen tai hiljaisuuteen voi tuntua syvästi merkitykselliseltä, on kuin niiden äärellä olisi helpompi muistaa jotakin olennaista itsestään.

Joskus erilaisuutta yrittää peittää. Ihminen oppii mukautumaan, olemaan sellainen kuin hänen odotetaan olevan ja vaimentamaan niitä puolia itsessään joita muut eivät ymmärrä. Hän saattaa jopa alkaa ajatella että hänessä itsessään on jotakin väärää. Mutta tähtisiemenyyden näkökulmasta tarkoitus ei ole nostaa itseään muiden yläpuolelle. Erilaisuus ei tarkoita suurempaa arvoa, korkeampaa asemaa tai sitä että muut olisivat vähemmän tietoisia. Se tarkoittaa vain sitä että oma tapa kokea maailma voi olla erilainen.

Siksi yksi tärkeimmistä vaiheista ei olekaan löytää paikkaa,johon vihdoin sopii täydellisesti. Se on lakata muuttamasta itseään vain siksi että sopisi. Et koskaan ollut väärässä paikassa, yritit vain liian kauan mahtua paikkaan joka ei ollut sinun muotoisesi.

Tähtisiemenyyttä ei välttämättä tunnista siitä mitä tietää, mihin uskoo tai kuinka paljon on lukenut henkisyydestä. Usein tunnistaminen alkaa paljon hiljaisemmasta paikasta, tunteesta joka on kulkenut mukana ehkä jo kauan ennen kuin sille löytyi mitään nimeä. Se voi olla tunne siitä että katsoo maailmaa hieman eri suunnasta kuin muut. Ei parempana eikä huonompana vaan kuin jokin sisällä tarkkailisi elämää ja kysyisi jatkuvasti onko tässä todella kaikki.

Monelle siihen liittyy vaikeasti selitettävä kaipaus. Voi olla koti-ikävä ilman tietoa siitä missä koti on, tähtitaivas voi tuntua oudolla tavalla tutulta ja joskus jokin paikka, kuva, musiikki tai ajatus koskettaa niin syvältä ettei sille löydy järkevää selitystä. Tähtisiemeneksi itsensä kokeva voi myös huomata olevansa herkkä ympäristölleen. Ihmisten tunnetilat, ristiriidat, epäoikeudenmukaisuus tai maailman kärsimys voivat tuntua voimakkaasti. Samalla sisällä voi elää vahva tarve ymmärtää miksi maailma toimii niin kuin se toimii ja voisiko jokin olla toisin.

Mutta tähtisiemenyyteen ei tarvitse liittyä jatkuvia kosmisia kokemuksia, näkyjä tai suurta tehtävää. Elämä voi ulospäin näyttää täysin tavalliselta. Työ, laskut, ihmissuhteet, pettymykset ja arjen huolet kuuluvat siihen aivan samalla tavalla. Olennaisinta onkin se mitä tapahtuu sisällä. Jossain vaiheessa ihminen huomaa ettei hän enää etsi pelkästään vastauksia ulkopuoleltaan vaan hän alkaa etsiä jotakin jonka hän tuntee jo olevan itsessään. Silloin kysymys ei enää ole vain siitä mistä olen tullut vaan siitä miksi olen täällä ja millaisena ihmisenä haluan tämän elämän elää.

Tähtisiemenyyttä ei tarvitse todistaa kenellekään. Sille ei ole testiä joka voisi varmasti kertoa kuka on tähtisiemen eikä kokemusta tarvitse sovittaa valmiiseen muottiin. Se on hengellinen ajatus ja tapa sanoittaa omaa kokemusta, tähtisiemenet eivät ole tieteellisesti osoitettu ihmisryhmä. Jos sana tähtisiemen kuitenkin herättää sisälläsi jotakin syvästi tuttua sitä tunnetta voi kuunnella ilman kiirettä määritellä sitä. Tunnistaminen ei lopulta ole hetki jolloin löydät uuden nimen itsellesi, se on se hetki jolloin jokin sinussa kuiskaa: "Minä olen tuntenut tämän koko ajan."