Joskus ihmisellä voi olla koti-ikävä ilman että hän osaa sanoa minne hän kaipaa. Tähtisiemenelle tämä tunne voi olla yllättävän tuttu. Hän voi katsella yötaivasta ja tuntea jotakin mitä on vaikea pukea sanoiksi. Tähtien näkeminen ei herätä vain ihailua vaan syvää kaipuuta, kuin jokin kaukainen ja tuntematon olisi samalla oudolla tavalla tuttua.

Tunteeseen ei välttämättä liity mitään selkeää muistoa. Ei paikkaa, nimeä eikä kuvaa jonka voisi varmasti tunnistaa. Jäljellä on vain tunne siitä että jossakin on jotakin minkä sielu tunnistaa vaikka mieli ei osaisi sitä selittää. Siksi tähtisiemen voi joskus kokea olevansa samanaikaisesti kotona ja kaukana kotoa. Hän kuuluu tähän maailmaan, elää täällä ja rakentaa elämäänsä täällä mutta sisällä voi silti kulkea hiljainen kaipaus johonkin jolle ei löydy osoitetta täältä maasta.

Joillekin tämä tunne herää tähtitaivaan alla. Toisille sen voi tuoda musiikki, uni, meditaatio tai hetki jolloin kaikki ympärillä hiljenee. Joskus kaipaus tulee hetkeksi niin voimakkaana että mukana kulkee surua jostakin mitä ei edes muista menettäneensä. Tähtisiemenen koti-ikävää ei kuitenkaan tarvitse nähdä kutsuna pois tästä maailmasta, juuri päinvastoin.

Kaipaus muistuttaa siitä että koti ei aina tarkoita fyysistä paikkaa. Se on tunne yhteydestä, rauhasta ja syvästä tuttuudesta, jotakin jonka tähtisiemen tunnistaa sisällään ennen kuin osaa antaa sille nimeä ja vähitellen tapahtuu jotakin vielä tärkeämpää. Katse joka ennen etsi kotia tähtien välistä alkaa kääntyä takaisin tähän hetkeen. Hän alkaa ymmärtämään ettei hänen tarvitse valita tähtien ja maan välillä. Hän voi kantaa tuota selittämätöntä yhteyttä sisällään ja silti juurtua tähän elämään kokonaan. Koti-ikävä ei siis aina kerro siitä minne pitäisi palata vaan se muistuttaa siitä mitä tulit tänne tänne kantamaan.

Moni tähtisiemeneksi itsensä kokeva kuvaa tunnetta joka on ollut mukana jo kauan ennen kuin hän on kuullut koko käsitteestä. Tunnetta siitä että on osa tätä maailmaa mutta samalla jollakin vaikeasti selitettävällä tavalla hieman sen ulkopuolella. Se ei välttämättä näy päällepäin. Ihminen voi elää tavallista elämää, käydä töissä, rakentaa ihmissuhteita, nauraa, rakastaa ja huolehtia samoista asioista kuin muutkin silti jossain syvällä voi kulkea kysymys: "Miksi tämä maailma tuntuu minusta tällaiselta?"

Tähtisiemenen erilaisuuden kokemukseen liittyy usein voimakas herkkyys, tarve ymmärtää elämää pintaa syvemmältä sekä tunne siitä etteivät ympäröivän maailman arvot aina tunnu omilta. Kilpailu, vallan tavoittelu, jatkuva suorittaminen tai ihmisten asettaminen toisiaan vastaan voivat tuntua vierailta. Sen sijaan yhteys luontoon, eläimiin, tähtitaivaaseen tai hiljaisuuteen voi tuntua syvästi merkitykselliseltä, on kuin niiden äärellä olisi helpompi muistaa jotakin olennaista itsestään.

Joskus erilaisuutta yrittää peittää. Ihminen oppii mukautumaan, olemaan sellainen kuin hänen odotetaan olevan ja vaimentamaan niitä puolia itsessään joita muut eivät ymmärrä. Hän saattaa jopa alkaa ajatella että hänessä itsessään on jotakin väärää. Mutta tähtisiemenyyden näkökulmasta tarkoitus ei ole nostaa itseään muiden yläpuolelle. Erilaisuus ei tarkoita suurempaa arvoa, korkeampaa asemaa tai sitä että muut olisivat vähemmän tietoisia. Se tarkoittaa vain sitä että oma tapa kokea maailma voi olla erilainen.

Siksi yksi tärkeimmistä vaiheista ei olekaan löytää paikkaa,johon vihdoin sopii täydellisesti. Se on lakata muuttamasta itseään vain siksi että sopisi. Et koskaan ollut väärässä paikassa, yritit vain liian kauan mahtua paikkaan joka ei ollut sinun muotoisesi.

Monelle tähtisiemeneksi itsensä kokevalle ulkopuolisuuden tunne ei ala vasta aikuisena. Se on voinut kulkea mukana jo lapsuudesta asti. Ympärillä saattoi olla perhe, ystäviä ja muita ihmisiä mutta jossain syvällä eli silti tunne siitä ettei aivan kuulunut joukkoon. Hän oli mukana mutta samalla hieman sivussa, kuunteli keskusteluja, seurasi muiden tapaa elää ja ihmetteli miksi kaikki tuntui muille niin luonnolliselta.

Kyse ei välttämättä ollut siitä ettei hän olisi osannut olla ihmisten kanssa, päinvastoin. Tähtisiemen saattoi oppia lukemaan muita hyvinkin tarkasti. Tunnelman muutokset, sanomatta jääneet asiat ja toisten tunnetilat saattoivat tuntua voimakkaasti. Samalla oman paikan löytäminen saattoi olla vaikeaa. Kun ympäristö odotti tietynlaista tapaa ajatella, tuntea ja elää oma sisäinen maailma saattoi tuntua liian suurelta sovitettavaksi siihen.

Silloin ihminen alkaa helposti mukautua. Hän oppii pienentämään itseään, vaimentamaan herkkyyttään ja jättämään osan ajatuksistaan sanomatta. Hän voi vaihtaa roolia tilanteen mukaan niin kauan ettei lopulta enää tiedä missä muiden odotukset päättyvät ja oma todellinen olemus alkaa. Ulkopuolisuus voi tuntua kipeältä juuri siksi että ihmisessä elää samalla valtava kaipuu yhteyteen. Ei välttämättä suureen ihmisjoukkoon vaan siihen harvinaiseen kokemukseen jossa ei tarvitse selittää itseään.

Tähtisiemen voi kantaa sisällään syvää kaipuuta johonkin mitä ei osaa nimetä, kuin muistona kodista ilman muistikuvaa paikasta. Tunne voi näyttäytyä kaipuuna tähtiin, hiljaisuuteen, luontoon tai johonkin syvempään yhteyteen jota tavallinen arki ei tunnu täysin täyttävän. Sitä ei tarvitse tulkita kirjaimellisesti toisesta maailmasta peräisin olemiseksi. Se voi olla myös tapa sanoittaa hyvin inhimillistä kokemusta siitä että oma sisäinen maailma tuntuu erilaiselta kuin ympäröivä maailma.

Ulkopuolisuuden tunne ei kuitenkaan tarkoita että ihmisessä olisi jotain väärää. Joskus omaa paikkaa ei löydy siksi että sitä etsitään jatkuvasti paikoista joissa täytyy muuttua joksikin kuuluakseen joukkoon. Todellinen kuuluminen alkaa usein vasta silloin kun lakkaa kysymästä: Mihin minun pitäisi sopia? Ja uskaltaa kysyä: Missä saan olla kokonaan se joka olen? Sillä tarkoitus ei koskaan ollut oppia mahtumaan kaikkialle, tarkoitus oli löytää ne ihmiset ja paikat joiden keskellä ei tarvitse enää pienentää itseään mahtuakseen mukaan.

Kaikkea ei ole tarkoitettu kannettavaksi koko matkan ajan. Tähtisiemenen polulla tulee vaihe jossa eteenpäin kulkeminen ei enää tarkoita uuden löytämistä. Se tarkoittaa irrottautumista siitä mikä on tullut tiensä päähän. Irtipäästäminen kuulostaa yksinkertaiselta mutta usein juuri se on yksi matkan vaikeimmista kohdista. Ihminen voi pitää kiinni asioista kauan sen jälkeen kun ne ovat lakanneet tekemästä hyvää. Ei siksi ettei näkisi totuutta vaan koska tuttuun liittyy historiaa tunteita ja turvallisuutta.

Joskus pidät kiinni ihmisestä jonka kanssa yhteinen tie on muuttunut. Joskus elämäntavasta joka ei enää tunnu omalta. Joskus unelmasta jonka rakensit vuosia sitten tietämättä vielä kuinka paljon itse tulisit muuttumaan. Kaikkein vaikeinta voi kuitenkin olla päästää irti asioista joita ei voi koskettaa. Tarpeesta saada hyväksyntää, syyllisyydestä jota olet kantanut liian kauan, katkeruudesta jotakin tapahtunutta kohtaan tai toiveesta että joku vielä jonakin päivänä ymmärtäisi mitä hän teki sinulle ja ajatuksesta että menneisyyden olisi pitänyt tapahtua toisella tavalla.

Niin kauan kuin sisälläsi taistelet sitä vastaan mikä on jo tapahtunut osa sinusta jää edelleen siihen hetkeen. Irtipäästäminen ei tarkoita että hyväksyisit kaiken sinulle tehdyn oikeaksi mutta se ei myöskään tarkoita unohtamista. Se tarkoittaa ettet enää anna menneelle valtaa päättää kuinka paljon tästä päivästä saat elää. Joskus täytyy päästää irti myös ihmisistä joita edelleen rakastaa. Kaikki yhteydet eivät pääty vihaan, jotkut vain kasvavat eri suuntiin. Se voi olla vaikeampi hyväksyä kuin riita tai selkeä ero sillä mitään yksittäistä syytä ei ehkä ole. On vain tunne siitä ettei yhteinen matka enää jatku samalla tavalla. Silloin rakkaus ja irtipäästäminen voivat olla olemassa yhtä aikaa.

Voit arvostaa sitä mitä joku toi elämääsi ilman että hänen täytyy kulkea vierelläsi ikuisesti ja tämä sama koskee vanhaa itseäsi. Sinun ei tarvitse vihata sitä ihmistä joka joskus olit. Hän teki valintoja sillä ymmärryksellä, voimalla ja tietoisuudella joka hänellä silloin oli. Hän jäi liian pitkäksi aikaa paikkoihin joissa ei voinut hyvin. Ehkä hän luotti vääriin ihmisiin, vaikeni silloin kun olisi pitänyt puhua tai teki asioita joita nyt tekisi toisin. Mutta hän toi sinut tähän asti. Siksi irtipäästäminen voi olla myös kiittämistä. Kiitos siitä mikä kantoi silloin ja hyvästit sille mitä et enää tarvitse.

Vähitellen elämästä alkaa vapautua tilaa. Aluksi tuo tila voi tuntua oudolta koska olet ehkä niin tottunut kantamaan vanhoja tarinoita, ihmisiä ja tunteita että niiden puuttuminen tuntuu melkein menetykseltä. Älä kiirehdi täyttämään tyhjää sillä kaikki tila ei ole tyhjyyttä, se on ensimmäinen merkki siitä että elämässäsi on vihdoinkin tilaa jollekin uudelle.

Tähtisiemenen polulla irtipäästäminen ei tarkoita kaiken maallisen hylkäämistä tai vanhan elämän tuhoamista. Se tarkoittaa rehellisyyttä sen suhteen mikä saa jatkaa kanssasi ja minkä aika on päättyä. Kaikkea et pysty viemään mukanasi sinne minne olet matkalla ja ehkä juuri siksi elämä pyytää sinua välillä avaamaan kätesi. Ei rangaistakseen sinua menetyksellä vaan näyttääkseen kuinka paljon olet yrittänyt kantaa käsissäsi sellaista jonka aika oli jo mennä. Irtipäästäminen sattuu usein juuri ennen kuin ymmärrät mitä se vapauttaa. Sitten jonakin päivänä katsot käsiäsi ja huomaat etteivät ne olekaan tyhjät vaan ne ovat vapaat.

Tähtisiemenyyttä ei välttämättä tunnista siitä mitä tietää, mihin uskoo tai kuinka paljon on lukenut henkisyydestä. Usein tunnistaminen alkaa paljon hiljaisemmasta paikasta, tunteesta joka on kulkenut mukana ehkä jo kauan ennen kuin sille löytyi mitään nimeä. Se voi olla tunne siitä että katsoo maailmaa hieman eri suunnasta kuin muut. Ei parempana eikä huonompana vaan kuin jokin sisällä tarkkailisi elämää ja kysyisi jatkuvasti onko tässä todella kaikki.

Monelle siihen liittyy vaikeasti selitettävä kaipaus. Voi olla koti-ikävä ilman tietoa siitä missä koti on, tähtitaivas voi tuntua oudolla tavalla tutulta ja joskus jokin paikka, kuva, musiikki tai ajatus koskettaa niin syvältä ettei sille löydy järkevää selitystä. Tähtisiemeneksi itsensä kokeva voi myös huomata olevansa herkkä ympäristölleen. Ihmisten tunnetilat, ristiriidat, epäoikeudenmukaisuus tai maailman kärsimys voivat tuntua voimakkaasti. Samalla sisällä voi elää vahva tarve ymmärtää miksi maailma toimii niin kuin se toimii ja voisiko jokin olla toisin.

Mutta tähtisiemenyyteen ei tarvitse liittyä jatkuvia kosmisia kokemuksia, näkyjä tai suurta tehtävää. Elämä voi ulospäin näyttää täysin tavalliselta. Työ, laskut, ihmissuhteet, pettymykset ja arjen huolet kuuluvat siihen aivan samalla tavalla. Olennaisinta onkin se mitä tapahtuu sisällä. Jossain vaiheessa ihminen huomaa ettei hän enää etsi pelkästään vastauksia ulkopuoleltaan vaan hän alkaa etsiä jotakin jonka hän tuntee jo olevan itsessään. Silloin kysymys ei enää ole vain siitä mistä olen tullut vaan siitä miksi olen täällä ja millaisena ihmisenä haluan tämän elämän elää.

Tähtisiemenyyttä ei tarvitse todistaa kenellekään. Sille ei ole testiä joka voisi varmasti kertoa kuka on tähtisiemen eikä kokemusta tarvitse sovittaa valmiiseen muottiin. Se on hengellinen ajatus ja tapa sanoittaa omaa kokemusta, tähtisiemenet eivät ole tieteellisesti osoitettu ihmisryhmä. Jos sana tähtisiemen kuitenkin herättää sisälläsi jotakin syvästi tuttua sitä tunnetta voi kuunnella ilman kiirettä määritellä sitä. Tunnistaminen ei lopulta ole hetki jolloin löydät uuden nimen itsellesi, se on se hetki jolloin jokin sinussa kuiskaa: "Minä olen tuntenut tämän koko ajan."

Henkisessä tähtisiemen ajattelussa puhutaan usein siitä että sielu ei synny tiettyyn perheeseen sattumalta. Jos tätä ajatusta katsoo sielunsopimusten näkökulmasta kaikkein haastavimmatkin ihmissuhteet voivat saada aivan toisen merkityksen. Tähtisiemenen lapsuus ei välttämättä tunnu paikalta johon hän kuuluu. Hän voi jo nuorena kokea olevansa erilainen, liian herkkä, liian syvällinen tai yksinkertaisesti väärässä paikassa. Kodissa voi olla ristiriitoja, tunnekylmyyttä, ymmärtämättömyyttä tai sukupolvelta toiselle siirtyneitä toimintamalleja. Ja juuri siinä piilee yksi vaikeimmista kysymyksistä: "Miksi sielu valitsisi jotain sellaista?"

Henkisen näkemyksen mukaan sielu ei välttämättä valitse helppoa ympäristöä vaan sellaisen jossa tietyt kokemukset voivat tulla näkyviksi. Perhe voi olla ensimmäinen paikka jossa tähtisiemen kohtaa ne mallit joita hän myöhemmin elämässään joutuu tunnistamaan, kyseenalaistamaan ja lopulta katkaisemaan. Jos ympärillä ei ole tilaa herkkyydelle hän joutuu löytämään oman herkkyytensä arvon. Jos häntä ei nähdä sellaisena kuin hän on hän joutuu opettelemaan näkemään itsensä. Jos rakkaus tuntuu ehdolliselta hän voi joutua kysymään mitä rakkaus hänelle todella tarkoittaa. Tämä ei tarkoita että kärsimys olisi välttämätöntä tai että vahingoittavaa käyttäytymistä pitäisi hyväksyä jonkin korkeamman tarkoituksen vuoksi. Sielunsopimuksen ajatus ei tee väärästä oikeaa eikä poista ihmisen vastuuta teoistaan. Se tarjoaa yhden henkisen tavan tarkastella sitä mitä vaikeasta kokemuksesta voi myöhemmin syntyä.

Joskus juuri se ihminen joka ei koskaan tuntenut kuuluvansa omaan perheeseensä alkaa aikuisena rakentaa aivan uudenlaista tapaa olla ihminen. Hän ei enää jatka kaikkea sitä minkä itse peri. Hän alkaa huomata mikä kulki suvussa sukupolvelta toiselle. Pelot, hiljaisuus, häpeä, tunteiden piilottaminen, rakkauden ehdot ja tavat joita kukaan ei koskaan pysähtynyt kyseenalaistamaan. Jossain vaiheessa hän tekee jotain mitä ennen häntä ei ehkä osattu tehdä. Hän pysähtyy, hän katsoo sitä kaikkea ja sanoo: "Tämän ei tarvitse jatkua minun kauttani." Ehkä tähtisiemenen tehtävä perheessään ei siis aina ole sopeutua siihen. Joskus hän syntyy juuri siihen kohtaan sukupolvien ketjua jossa jonkun on viimein uskallettava katkaista se. Ei siksi että menneisyys pitäisi tuhota vaan siksi ettei sitä tarvitse enää kantaa tulevaisuuteen.

Herääminen avaa silmäsi mutta sen jälkeen alkaa vaihe josta puhutaan paljon vähemmän ja se vaihe on vanhan minän hajoaminen. Se ei tapahdu yhdessä hetkessä vaan se alkaa pienistä asioista. Huomaat reagoivasi eri tavalla kuin ennen, et enää jaksa selittää itseäsi kaikille. Asiat joita ennen siedit hiljaa alkavat tuntua raskailta. Ihmiset joiden seurassa ennen viihdyit eivät ehkä enää tunnu samalla tavalla läheisiltä. Jokin on muuttunut mutta et vielä tiedä kuka olet muutoksen toisella puolella.

Olet vuosien aikana rakentanut itsestäsi kokonaisuuden. Nimen, historian, mielipiteet, tavat, roolit ja käsityksen siitä millainen olet. Olet oppinut mukautumaan ympäristöösi, suojelemaan itseäsi ja ehkä myös piilottamaan sellaisia osia itsestäsi joiden et uskonut tulevan hyväksytyiksi. Sitten alat nähdä nämä kerrokset. Huomaat kuinka paljon olet tehnyt asioita saadaksesi hyväksyntää. kuinka monta kertaa olet sanonut kyllä vaikka sisälläsi jokin sanoi ei. Kuinka usein olet pienentänyt itseäsi jotta muut eivät kokisi sinua liian voimakkaana, erilaisena tai vaikeana ja kun alat nähdä tämän niin silloin jokin vanhassa identiteetissäsi alkaa murtua. Se voi tuntua vapauttavalta mutta myös pelottavalta. Sillä vaikka vanha minä oli rakentunut osittain peloista ja muiden odotuksista se oli silti tuttu. Sinä tiesit kuinka sen kanssa eletään, tiesit paikkasi, tiesit roolisi ja tiesit millaisena muut sinut näkivät. Kun nämä alkavat kadota tilalle voi tulla tyhjyys. Kuka olen jos en enää ole se joka aina joustaa? Kuka olen jos en tarvitse muiden hyväksyntää? Kuka olen jos lakkaan kantamasta rooleja joita olen pitänyt osana itseäni vuosien ajan?

Näihin kysymyksiin ei välttämättä löydy heti vastauksia ja juuri siksi tämä vaihe voi tuntua yksinäiseltä. Saatat huomata seisovasi keskellä omaa elämääsi ja katsovasi ympärillesi kuin vieras. Kaikki on periaatteessa edelleen siinä mutta oma suhteesi siihen on muuttunut. Silloin voi syntyä voimakas tarve täyttää tyhjä tila nopeasti jollakin uudella. Uudella identiteetillä, uusilla ihmisillä, uusilla uskomuksilla tai uudella suunnalla. Mutta kaikkea tyhjää tilaa ei tarvitse täyttää heti. Joskus tyhjyys on tila joka syntyy kun vanha on lähtenyt mutta uusi ei ole vielä valmis syntymään ja juuri siinä tilassa voi alkaa tapahtua jotakin tärkeää. Alat nähdä itsesi ilman kaikkia niitä määritelmiä joihin olet vuosien aikana takertunut. Et sen kautta mitä teet, et sen kautta mitä muut sinusta ajattelevat, et edes sen kautta kuka olet tähän asti uskonut olevasi. Vähitellen alat ymmärtää ettei kaikki sinusta putoava ollut menetys. Osa siitä oli painoa jota kannoit niin kauan että luulit sen kuuluvan sinuun. Mitä enemmän siitä päästät irti sitä selvemmin alat kohdata myös ne puolet itsestäsi jotka jäivät aikaisemmin piiloon eikä kaikki niistä ole helppoja kohdata.

Valon lisääntyessä myös varjot tulevat näkyvämmiksi. Siellä odottavat pelot, haavat, viha, häpeä, suru ja kaikki se minkä joskus työnsit syrjään selvitäksesi eteenpäin. Niitä ei tarvitse enää paeta koska ne eivät koskaan tulleet tuhoamaan sinua. Ne vain ovat odottaneet että olisit viimein valmis katsomaan niitä. Vanhan minän hajoaminen ei tarkoita että menettäisit itsesi, se tarkoittaa aivan päinvastaista. Ensimmäistä kertaa alat erottaa sen kuka todella olet siitä kuka sinun piti olla selviytyäksesi. Silloin saatat ymmärtää jotakin mikä muuttaa koko tavan katsoa matkaasi. Et olekaan hajoamassa, sinusta vain putoaa pois se mikä rakensi ympärillesi suojan silloin kun vielä tarvitsit sitä. Kaikki se palveli joskus tarkoitustaan mutta kaikkea mikä auttoi sinua selviytymään menneisyydessä ei ole tarkoitettu kannettavaksi tulevaisuuteen. Siksi seuraava askel ei olekaan yrittää rakentaa itseäsi nopeasti uudelleen, se on pysähtyä niiden osien äärelle jotka jäivät kaiken alle. Niiden pelkojen, haavojen, surun ja pimeiden huoneiden äärelle joiden ovet olet pitänyt suljettuina. Todellinen muutos ei tapahdu vain siellä missä sinussa on valoa. Se alkaa myös siellä minne et ole uskaltanut katsoa ja suurin yllätys odottaa sinua juuri siellä. Kun viimein uskallat astua omaan pimeyteesi saatat huomata ettei siellä odottanutkaan hirviö. Siellä odotti osa sinusta jonka jätit kerran yksin selviytymään ja nyt on aika palata hakemaan se takaisin.

Herääminen ei aina ala valosta vaan joskus se alkaa siitä että elämä jonka rakensit itsellesi ei enää tunnu omalta ja jokin alkaa liikkua sisälläsi. Et välttämättä tiedä mitä tapahtuu mutta tunnet ettei entiseen voi enää täysin palata. Asiat jotka ennen pitivät elämäsi koossa alkavat menettää merkitystään. Herääminen voi alkaa menetyksestä, erosta, uupumisesta, yksinäisyydestä tai suuresta elämänmuutoksesta ja joskus mitään suurta ei edes tapahdu. Eräänä päivänä vain huomaat katsovasi omaa elämääsi kuin ensimmäistä kertaa.

Ja silloin kysymykset alkavat. Kuka olen kaiken sen alla mitä minulle on opetettu? Kuinka paljon elämästäni olen valinnut itse? Mitä jää jäljelle jos lakkaan olemasta se ihminen jota muut odottavat minun olevan? Heräämisen vaikeimpia vaiheita voi olla se ettei vanha enää kanna mutta uusi ei ole vielä näkyvissä ja olet ikään kuin kynnyksellä. Et enää kuulu täysin siihen maailmaan josta olet lähtemässä mutta et vielä tunne sitä maailmaa jota kohti olet kulkemassa. Silloin moni yrittää palata takaisin tuttuun, vanhoihin tapoihin, ihmisiin ja rooleihin. Ei siksi että ne olisivat oikeita vaan siksi että tuttu tuntuu turvallisemmalta kuin tuntematon mutta jokin sinussa on jo muuttunut.

Kun kerran alat nähdä oman elämäsi uudella tavalla kaikkea ei voi enää olla näkemättä. Herääminen voi nostaa pintaan myös asioita joita olet kantanut pitkään, vanhoja pelkoja, pettymyksiä, haavoja sekä uskomuksia itsestäsi ja sellaisiakin puolia jotka olisit mieluummin jättänyt kohtaamatta. Siksi herääminen ei ole jatkuvaa hyvän olon tunnetta vaan se voi olla myös riisumista. Kerros kerrokselta alat huomata mikä todella kuuluu sinulle ja mikä on tarttunut mukaasi matkan varrella. Toisten odotuksia, vanhoja pelkoja, tarvetta miellyttää ja tarinoita siitä millainen sinun pitäisi olla. Vähitellen niiden alta alkaa löytyä jotakin aidompaa, ei täydellistä ihmistä vaan sinä.

Heräämisen tarkoitus ei ehkä olekaan muuttua joksikin toiseksi. Kyse on siitä että lakkaat vähitellen olemasta kaikkea sitä mitä et koskaan todella ollut ja silloin elämä alkaa muuttua sisältä ulospäin. Et enää kysy vain mitä maailma odottaa sinulta, alat kysyä mikä tuntuu todelta ja siinä kohdassa matka muuttuu sillä herääminen ei pääty siihen että alat nähdä enemmän. Todellinen muutos alkaa vasta silloin kun et enää pysty elämään vastoin sitä minkä olet itsessäsi nähnyt. Vanha elämä saattaa vielä kutsua sinua takaisin ja tuttu voi tuntua turvalliselta. Entinen sinä saattaa yrittää vakuuttaa että olisi helpompaa vain unohtaa kaikki ja jatkaa kuten ennen. Mutta kaikkea ei voi enää unohtaa.

Kun jokin sisälläsi on kerran avautunut niin sitä on vaikea saada enää kiinni ja ehkä juuri siinä on heräämisen todellinen käännekohta. Ei hetkessä jolloin löydät kaikki vastaukset. Vaan hetkessä jolloin ymmärrät ettet enää voi palata ihmiseksi joka olit ennen. Silloin edessäsi ei ole enää paluumatkaa, on vain yksi suunta ja se suunta on syvemmälle itseesi.

Entä jos tunne siitä että olet erilainen ei ole koskaan ollut sattumaa? Entä jos ne hetket jolloin olet katsonut maailmaa ja ajatellut ettet täysin ymmärrä miksi ihmiset elävät niin kuin elävät kertovat jostakin syvemmästä? Ehkä olet yrittänyt koko elämäsi löytää sanoja tunteelle jota et osaa selittää. Ulospäin kaikki voi näyttää tavalliselta mutta sisälläsi on aina ollut jotakin joka kysyy, etsii ja kuuntelee. Kuin osa sinusta tietäisi että näkyvä maailma ei ole koko tarina.

Tähtisiemenyyttä ei voi todistaa testillä, syntymäajalla tai sillä kuinka monta tiettyä ominaisuutta itsestään tunnistaa. Monille kyse on ennemmin hiljaisesta tunnistamisesta, hetkestä jolloin jokin pitkään vaikeasti sanoitettava kokemus alkaa saada merkityksen. Saatat olla ihminen jolle tavalliset vastaukset eivät ole koskaan täysin riittäneet, haluat ymmärtää mitä näkyvän pinnan alla tapahtuu. Miksi tietyt ihmiset tulevat elämääsi juuri tiettynä aikana? Miksi jotkin kokemukset muuttavat sinua niin voimakkaasti? Miksi välillä tunnet että elämä yrittää johdattaa sinua johonkin suuntaan vaikka et vielä näe minne?

Ehkä olet huomannut että intuitiosi puhuu joskus ennen järkeä. Saatat saada ihmisestä, paikasta tai tilanteesta tunteen jota et pysty perustelemaan ja vasta myöhemmin ymmärrät miksi jokin sisälläsi reagoi niin voimakkaasti. Kaikki tuntemukset eivät tietenkään ole viestejä tai ennustuksia mutta ajan myötä voit oppia tunnistamaan eron pelon, toiveiden ja hiljaisen sisäisen tietämisen välillä. Saatat myös tarvita tavallista enemmän hiljaisuutta. Kun ympärillä on jatkuvasti ihmisiä, ääniä, odotuksia ja muiden tunnetiloja silloin oma sisäinen ääni voi jäädä niiden alle. Yksin oleminen ei silloin ole pakenemista maailmasta vaan se on tapa palata takaisin itseesi.

Joidenkin elämässä alkaa esiintyä myös kummallisia yhteensattumia. Ajattelet ihmistä juuri ennen kuin hän ottaa yhteyttä, etsit vastausta kysymykseen ja kohtaat pian sanat jotka tuntuvat puhuvan suoraan tilanteeseesi. Sama numero, symboli, ajatus tai teema ilmestyy eri paikoissa niin monta kertaa että alat kiinnittää siihen huomiota. Henkisessä ajattelussa tällaisia merkityksellisiksi koettuja yhteensattumia kutsutaan synkronisiteeteiksi. Niitä ei tarvitse nähdä yliluonnollisina merkkeinä. Joskus niiden suurin merkitys on siinä että ne saavat sinut pysähtymään ja katsomaan omaa elämääsi hieman tarkemmin.

Jossain vaiheessa saatat huomata myös etteivät kaikki vanhat asiat enää sovi sinulle samalla tavalla kuin ennen. Ihmissuhteet voivat muuttua ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat sekä asiat joiden vuoksi ennen tavoittelit hyväksyntää menettävät merkitystään. Silloin voi nousta esiin kysymys jota ei enää pysty ohittamaan: Elänkö todella omaa elämääni vai sellaista elämää jota minulta odotetaan? Tämä vaihe voi olla hämmentävä. Vanha ei enää tunnu omalta mutta uusi ei ole vielä saanut muotoaan. Se voi tuntua siltä kuin seisoisit kahden maailman välissä tietäen ettet voi enää palata täysin entiseen mutta näkemättä vielä selvästi sitä mikä odottaa edessä.

Samalla jokin saattaa alkaa vetää sinua voimakkaasti puoleensa. Se voi olla avaruus, tietoisuus, energia, unet, symbolit, muinaiset kulttuurit tai maailmankaikkeuden suuret mysteerit. Toiselle sama tunne löytyy luonnosta, musiikista, luovuudesta tai halusta auttaa muita. Et välttämättä osaa selittää kiinnostustasi, tiedät vain että jokin siinä tuntuu tutulta. Kaiken tämän alla voi kulkea tunne siitä, että elämälläsi on tarkoitus. Sen ei tarvitse tarkoittaa suurta tehtävää tai sitä että sinun pitäisi muuttaa koko maailma. Tarkoitus näkyy siinä kuinka kohtaat muita, mitä luot ympärillesi, mitä opit kokemuksistasi ja mitä uskallat muuttaa. Ja ennen kaikkea siinä kuinka paljon uskallat tulla siksi ihmiseksi joka todella olet.

Sinun ei tarvitse löytää itsestäsi jokaista merkkiä tai sopia mihinkään valmiiseen määritelmään. Ehkä olennaisempaa on huomata mihin suuntaan elämäsi on sinua viemässä. Mikä vetää sinua puoleensa yhä uudelleen? Mikä saa sinut tuntemaan olevasi aidosti oma itsesi? Mitä elämässäsi on sellaista jota et enää pysty sivuuttamaan? Joskus suurimmat muutokset alkavat juuri tällaisista kysymyksistä. Ei siitä että kaikki vastaukset löytyvät kerralla vaan siitä että uskaltaa seurata sitä mikä tuntuu merkitykselliseltä. Sinun ei tarvitse vielä tietää minne polkusi johtaa. Riittää että tunnet kutsun ja uskallat seurata sitä. Sillä jokainen askel voi viedä sinut lähemmäksi jotakin joka on odottanut löytymistään.Tämä on vasta alku joten jatka matkaa.

On ihmisiä jotka ovat jo pitkään kantaneet sisällään tunnetta siitä etteivät he ole täällä sattumalta. He saattavat katsoa tähtitaivasta ja tuntea jotain vaikeasti selitettävää, ei pelkästään kiinnostusta tai ihailua vaan syvää tuttuuden tunnetta, aivan kuin jokin kaukana olisi samalla oudolla tavalla lähellä. Henkisessä ajattelussa tällaisia ihmisiä kutsutaan tähtisiemeniksi.

Tähtisiemen-ajattelun mukaan sielun alkuperä ei rajoitu vain maahan. Sielun uskotaan voineen kokea olemassaoloa muualla maailmankaikkeudessa, toisissa tähtijärjestelmissä tai erilaisilla tietoisuuden tasoilla ennen syntymistään ihmiseksi. Ajatuksen mukaan tähtisiemenet ovat tulleet maahan kokemaan ihmiselämää ja lisäksi myös tuomaan mukanaan jotakin omaa, myötätuntoa, tietoisuutta, luovuutta, viisautta tai uudenlaista tapaa nähdä maailma.

Monet tähtisiemeniksi itsensä kokevat kertovat tunteneensa erilaisuutta jo nuoresta lähtien. Maailman kiire, kovuus ja vastakkainasettelu voivat tuntua vierailta. Samalla toisten ihmisten tunnetilat ja ympäristön tunnelmat saatetaan kokea hyvin voimakkaasti. Pinnalliset vastaukset eivät välttämättä riitä. Sisällä elää halu ymmärtää kuka minä olen? Miksi olen täällä? Onko elämässä jotakin enemmän kuin se minkä pystymme näkemään? Ja joskus mukana kulkee myös vaikeasti selitettävä koti-ikävä. Ei välttämättä kaipaus mihinkään paikkaan täällä maassa vaan tunne jostakin kaukaisesta ja tutusta. Katse saattaa hakeutua tähtiin kuin muistellen jotakin mitä mieli ei pysty palauttamaan mieleen.

Tähtisiemenyyteen liitetään usein ajatus heräämisestä. Elämässä voi tulla vaihe jolloin vanhat käsitykset itsestä ja maailmasta eivät enää tunnu riittäviltä. Ihminen alkaa etsiä syvempää merkitystä kokemuksilleen ja kiinnittää enemmän huomiota intuitioon, synkronisiteetteihin sekä omaan sisäiseen maailmaansa. Henkisessä ajattelussa tätä kuvataan joskus muistamisena. Ei välttämättä muistamisena tavallisessa merkityksessä vaan kokemuksena siitä että alkaa vähitellen tunnistaa jotakin olennaista itsestään.

Tähtisiemenen tehtävän ei tarvitse tarkoittaa suurta tai yliluonnollista tehtävää vaan se voi näkyä hyvin tavallisessa elämässä. Tavassa kohdella muita, rohkeudessa kulkea omaa polkua, halussa auttaa, kyvyssä luoda, myötätunnossa ja anteeksiannossa. Siinä että uskaltaa olla oma itsensä maailmassa joka yrittää jatkuvasti kertoa millainen pitäisi olla. Tähtisiemenyyden ytimessä ei tarvitse olla ajatus siitä että joku olisi muita erityisempi tai korkeammalla. Kyse on ennemminkin siitä että jokaisella on jotakin ainutlaatuista tuotavana tähän maailmaan.

Tähtisiemenet ovat henkisen ja New Age -ajattelun käsite eikä käsitykselle sielujen tähtiperäisestä alkuperästä ole tieteellistä näyttöä. Monille tähtisiemenyys toimii kuitenkin tapana sanoittaa kokemuksia joille aikaisemmin ei ole löytynyt nimeä ja ehkä siksi tähtisiemenyyttä ei aina löydetä etsimällä, Joskus se vain tunnistetaan. Kuin jokin sisällä olisi odottanut koko elämänsä kuulevansa sanat jotka herättävät vanhan kysymyksen: Entä jos en ole täällä sattumalta? Ja siitä kysymyksestä voi alkaa kokonaan uusi matka.