Tähtisiemenen rakkauden polku ei kulje vain toista ihmistä kohti. Se kulkee myös takaisin omaan sisimpään, siihen paikkaan jossa ei enää tarvitse kadottaa itseään tullakseen rakastetuksi. Matkan aikana rakkaus on näyttänyt paljon. Se on avannut sydämen, tuonut näkyviin vanhoja haavoja, opettanut rajoja ja pakottanut katsomaan itseä rehellisemmin. Se on näyttänyt missä kohtaa tähtisiemen on antanut liikaa, missä kohtaa hän on odottanut liian pitkään ja missä kohtaa hän on etsinyt toisesta sitä turvaa jonka olisi pitänyt löytyä myös sisältä.

Kun nämä asiat alkavat asettua paikoilleen rakkaus ei enää tunnu samalta kuin ennen. Tähtisiemen ei enää jahtaa yhteyttä hinnalla millä hyvänsä. Hän ei enää tarvitse jatkuvaa varmistusta siitä että toinen valitsee hänet. Hän ei enää rakenna omaa arvoaan sen varaan kuka jää ja kuka lähtee. Hän alkaa valita itseään, ei kovettumalla vaan palaamalla omaan keskukseensa.

Siihen kohtaan jossa oma ääni kuuluu jälleen selvästi. Siihen kohtaan jossa sydän saa olla avoin ilman että rajat katoavat. Siihen kohtaan jossa rakkaus ei enää tarkoita itsensä unohtamista vaan yhä syvempää yhteyttä siihen kuka todella on. Tähtisiemen huomaa silloin että kaikki rakkauden kautta koettu ei vienyt häntä pois omalta polultaan vaan se vei häntä sitä kohti.

Jokainen kohtaaminen näytti jotakin. Jokainen haava paljasti kohdan joka tarvitsi enemmän rakkautta. Jokainen raja palautti palan omasta voimasta. Jokainen irtipäästäminen teki tilaa sille mikä oli aidosti hänen ja lopulta yksi asia muuttuu kaikkein eniten.

Tähtisiemen ei enää kysy kuka täydentää hänet koska hän tietää olevansa jo kokonainen. Silloin rakkaus ei enää pelasta, kanna tai määritä häntä, se kohtaa hänet. Ja siinä hetkessä tähtisiemen ymmärtää ettei koko matkan suurin rakkaustarina ollut vain hänen ja jonkun toisen välinen vaan se oli matka takaisin häneen itseensä.