Rakkaus ei kosketa tähtisiemenessä vain sitä mikä on valmis avautumaan. Se osuu myös niihin kohtiin jotka ovat syntyneet menetyksistä, pettymyksistä, hylätyksi tulemisen kokemuksista ja siitä ettei ole tullut nähdyksi sellaisena kuin todella on.

Kun yhteys toiseen ihmiseen syvenee vanhat haavat alkavat liikkua. Pieni etäisyys tuntuu suuremmalta kuin se on. Hiljaisuus herättää levottomuutta. Muutos toisen käytöksessä koskettaa kohtaa joka muistaa aikaisemman menetyksen. Silloin tähtisiemen ei reagoi vain tähän hetkeen vaan myös kaikkeen siihen mikä on jäänyt sisälle kesken.

Syvä rakkaus tuo nämä kerrokset näkyviin jotta niitä ei tarvitse enää kantaa piilossa. Tähtisiemen huomaa nopeasti missä kohtaa hän alkaa pelätä menettämistä. Missä kohtaa hän yrittää lukea toisen tunnetiloja liikaa. Missä kohtaa hän alkaa joustaa omista rajoistaan vain jotta yhteys säilyisi. Vanha haava ei aina huuda kovaa vaan se näkyy siinä että oma rauha alkaa riippua toisen viesteistä, läsnäolosta tai etäisyydestä.

Silloin rakkaus alkaa näyttämään jotakin olennaista. Se näyttää missä kohtaa menneisyys vielä puhuu nykyhetken läpi. Tähtisiemenelle tämä on tärkeä vaihe koska herkkyys tekee kokemuksesta voimakkaan mutta samalla myös hyvin paljastavan. Kun haava nousee pintaan sitä ei tarvitse enää peittää henkisillä selityksillä eikä nimetä kohtaloksi. Sen voi nähdä sellaisena kuin se on, kohtana joka tarvitsee turvaa, hyväksyntää ja oman sisäisen äänen takaisin.

Toinen ihminen ei luo haavaa vaan hän koskettaa kohtaa joka oli jo olemassa ja juuri siksi yhteys antaa mahdollisuuden nähdä se vihdoin selvästi. Kun tähtisiemen lakkaa etsimästä kaikkea turvaa toisesta hän alkaa palauttaa sitä itseensä. Hän huomaa ettei rakkauden tarvitse tuntua jatkuvalta jännitykseltä, sen ei tarvitse vaatia varuillaan oloa, jatkuvaa tulkintaa eikä itsensä pienentämistä.

Vanhat haavat eivät nouse pintaan siksi että rakkaus olisi väärässä paikassa. Ne nousevat jotta tähtisiemen näkisi missä kohtaa hänen on aika lakata elämästä niiden ehdoilla. Ja siinä hetkessä jokin muuttuu. Hän ei enää kysy vain rakastaako toinen häntä tarpeeksi, hän kysyy rakastaako hän itseään tarpeeksi pysyäkseen omassa arvossaan myös silloin kun toinen vetäytyy, muuttuu tai lähtee.

Siinä kulkee raja vanhan haavan ja uuden tietoisuuden välillä. Tähtisiemen ei menetä kykyään rakastaa syvästi kun hän parantaa haavansa hän menettää vain tarpeen kärsiä todistaakseen että rakkaus on todellista. Ja siitä alkaa rakkaus joka ei enää revi häntä rikki vaan kokoaa hänet takaisin itseensä.